Teemajuhlat

Kun järjestät juhlat, teeman valitseminen helpottaa monessa. Kun sinulla on jokin teema, minkä ympärille rakennat juhlia, sinun on helpompi tehdä valintoja ohjelman sisällön, menuun, somisteiden ja koristeiden suhteen. Teema kannattaa siis valita, oli kyseessä sitten mikä juhla tahansa.

Mikä teema juhliin? Teemoja on vaikka ja mitä. Valinnan haaste voi iskeä. Minkä teeman valita monen hyvän joukosta?

Juhlien teemana vuosikymmen tai aikakausi

Suosittuja teemoja ovat viime vuosina olleet 1920-luku, 1950-luku, 1960- ja 1970-luvut, kasari ja ysäri-teemat. Näistä vuosikymmenistä on tarpeeksi aikaa nostalgiseen muisteluun tai vuosituhannen alkupäähän mentäessä, näihin aikakausiin löytyy paljon elokuvia ja popkulttuuria benchmarkattavaksi. Niinpä näihin löytyy runsaasti ihania, lähes loputtomalta tuntuva määrä pukeutumis- ja somistusideoita. 

Myös 1930-luvun Suomen kieltolakiaika esiintyy joskus juhlissa niin kutsuttuna ”Mafia”-teemana. Teemaan kuuluu usein salakapakka, ja Hupsista Keikkaa Oy on rakentanut teeman ympärille Murhamysteerin, joka sopii aikakauteen, jossa kaikki kiva oli kiellettyä.

Muita teemoja juhliin

Hauskoja teemoja ”kaiken jo kokeneille” ovat myös vanhempaan aikakauteen sijoittuvat renesanssi-teema, Viikinkiteema tai vaikkapa FlintStone-vivahteella höystetty Kivikausi-teema.

Renesanssijuhliin löytyy suhteellisen helposti pukuja pukuvuokraamoilla ja ahkera naamiaisasun metsästäjä saattaa löytää lainattavaa teattereiden puvustamoilta, mutta vaatii juhlijalta jo paljon satsausta. Harvinaisia vanhanajan soittimilla entisajan musiikkia soittavia soittajiakin on muutamia klassisissa piireissä. 

Teemana aihe tai asia

Tyypillisesti yritysjuhlien ja yritystapahtumien teemana voi myös olla jokin asia, mikä liittyy yrityksen kauden kehittämishankkeisiin, koulutuksiin, tiimiyttämiseen tai vaikkapa eri osastojen ryhmäyttämiseen.

Värikäs 50-luku juhlateemana.

Somistus tekee teemajuhlat

Kun vieraasi saapuvat juhliin, he pääsevät juhlatunnelmaan ennen kaikkea juhlatilan ilmeen, somisteiden, valaistuksen ja yksityiskohtien avulla. Hyvä juhlasuunnittelija valitsee juhlien yhteneväiseksi alateemaksi väriteeman tai värisävyt, mitkä ovat suuressa roolissa somistuksen kokonaisuudessa. Väriteema on hyvä valita jokaiseen tilaisuuteen. Värit voi napata juhlien yleisestä teemasta, yrityksen logosta, vuodenajasta tai vaikkapa lapsen tai hääparin lempiväristä.

Materiaalit ja elementit

Myös jokin elementti tai materiaali voi luoda yhteneväisyyttä koristelukokonaisuudelle, tarjoilulle ja ohjelmalle. Esimerkiksi tuli (soihdut, tulishow), kristalli ja lasi (juomatarjoilu, kalusteet) 1920-luvun juhlissa ja muoviset esineet (lankapuhelin, muoviastiasto, LP-DJ) 1970-luvun bileistä kasariin.

Elokuvista ja popkulttuurista inspiraatiota teemajuhliin

Juhlien teemoina pelkästään kaupungit, maantieteelliset alueet tai kansojen kulttuurit ovat olleet viime vuosina out. Jonkin maantieteellisen alueen kulttuuri ja ruoka näkyvät kuitenkin juhlien tarjoilujen teemoissa. Esimerkiksi on ok syödä meksikolaista, japanilaista jne ruokaa.

Kuitenkin esimerkiksi elokuviin ja popkulttuuriin perustuvat juhlateemat ovat suosittuja. Vaikkapa Las Vegas – Casino-teema, tai Hollywood – Oscars-gaala ovat yleisiä teemajuhlia. Myös 1920-luvun juhlat nostivat päätään Great Gatsby-elokuvan myötä. 1950-luvun juhlissa Elvis, James Dean ja Marilyn ovat tietenkin usein visuaalisesti läsnä.

Esimerkki Casino-teemajuhlan somisteesta.

Autamme sinua järjestämään unohtumattomat teemajuhlat

Teemajuhlat, tietyn teeman ympärille, järjestetään usein vain kerran. Teemajuhliin tarvitaan  koristetta, somistetta ja esineitä, joita juhlien järjestäjä ei juhlapäivän jälkeen enää tarvitse. Uusien tavaroiden ja somisteiden ostaminen voi käydä tyyriiksi, eikä juuri niille välttämättä löydy helposti jälleenostajia saatika säilytystiloja.

Me autamme sinua järjestämään teemajuhlat kokemuksella.

Meillä on teemajuhliin somistetta ja koristetta varastoissa. Lisäksi vuokraamme juhliisi tarvittavat somisteet yhteistyökumppaneiltamme. Me kuljetamme, asennamme ja puramme ja palautamme vuokratut kalusteet ja somisteet, niin sinun ei tarvitse väsyneenä seuraavana päivänä murehtia palautuksista. Somistamme tilat valmiiksi, niin sinäkin saat järjestäjänä nauttia juhlista. Me järjestämme ohjelman, muusikon, DJ:n tai muun esiintyjän paikalle oikeaan aikaan ja murehdimme sopimusten laatimisesta.

Verkostot ja toisto helpottavat juhlajärjestelyjä

Meillä on myös kokemusta erilaisten teemajuhlien järjestämisestä. Olemme nähneet, mikä toimii, ja olemme nähneet juhlijoiden reaktiot. Siksi meillä menee juhlien järjestämiseen myös vähemmän aikaa kuin sinulla, joka et ole järjestänyt tiettyä teemajuhlaa koskaan aikaisemmin. Ole ihmeessä kuitenkin mukana juhlien suunnittelussa – sillä onhan juhlien järjestely yksi maailman hauskimmista puuhista! Ainakin me olemme sitä mieltä!

Ota yhteyttä!